Talkoisiin Imatranajoihin

Talkoolaiseksi Imatranajoon 1.-3.7.2022

Imatran Moottorikerho tarvitsee talkooapua ensi kesän Imatranajon järjestämisessä ja IRa on luvannut olla mukana.

Talkoolaisten ei tarvitse olla IRa:n jäseniä, eli kaikki puolitutut ja sukulaiset käy :)
Talkoolaisten ikä 17v. ->. Joitain hieman nuorempia voi myös olla ns. avustavissa tehtävissä.
Ilmoittautuminen on sitova, jos et pääsekään täytyy hankkia sijainen. Kun saadaan riittävästi talkoolaisia mukaan, niin jokaisen talkoovuoro on kohtuullisen mittainen, pyritään max 4-5h/ päivä.

Kilpailutapahtumassa tarvitaan talkoolaisia seuraaviin tehtäviin:
1.lipunmyynti (+katsomot) 2. myyntipaikkatehtävät 3. liikenteenohjaus ja 4. järjestyksenvalvonta.

Alustava aikataulu talkoolaisille on: 1.7. klo 16.00–21.00, 2.7. klo 8.00–20.00 ja 3.7. klo 8.00–18.00.
(Lipunmyyntiä ei ole perjantaina. Päivittäiset tarpeet on mahdollista jakaa useampaan vuoroon).

IRa saa (+17v tekijöiden) talkootyöstä tuntikorvauksen ja talkoolainen saa viikonlopun kulkuoikeuden sisältävän toimitsijarannekkeen ja tapahtumapaidan.
Talkoolainen on oikeutettu rannekkeeseen ja paitaan yhteensä yhdeksän tunnin talkootyömäärällä 

Esimerkiksi vuoden 2017 talkootuotot käytettiin osana uuden ratsastuskouluhevosen hankintaa. 

Lisätiedot Kati Meskanen, p. 044 368 1481, kt.meskanen(ät)kolumbus.fi

Ilmoittautumiset viimeistään 3.4.2022

*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.