[Esittely] [Hallitus] [Säännöt] [Jäsenyys]
SEURA - Esittely
Imatran
Ratsastajat ry, IRa, on perustettu vuonna 1982.
Seura toimii Tainionkosken alueella sijaitsevalla
tallilla. Alueeseen kuuluu 28 hevosen ja ponin
talli, kaksi ratsastuskenttää, maneesi ja
lukuisat tarhat.
Seuraan kuuluu noin 200 jäsentä. Seuralaiset
järjestävät aktiivisesti seura- ja aluetason
kilpailuja, valmennuksia ja muita tapahtumia.
Seuran toimintaa ohjaa ja kehittää hallitus.
Seuran ajantasaiset turvallisuusasiakirja ja
toimintalinja löytyvät tallin ilmoitustaululta
ja hallitus -kohdasta.
Seuralle on tehty myös liiketoimintasuunnitelma.
Seuran pelisäännöt
Lapset (6-9 vuotiaat)
Varhaisnuoret ja nuoret (10-13 sekä 14-17
vuotiaat)
Aikuiset
Alueella
liikkumisen yleisiä ohjeita
Seuran arvot
1. Hevosen hyvinvointi
Hevosten fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on
meille tärkeää. Huolehdimme tallimme hevosten
liikunnan ja levon sopivasta suhteesta. Pidämme
huolta, että rokotukset, kengitykset ja
madotukset hoidetaan säännöllisesti ja
eläinlääkäri kutsutaan paikalle aina
tarvittaessa. Hevosten ruoan tulee olla
laadukasta ja juomaveden puhdasta. Hevosten ja
karsinoiden puhtauteen kiinnitetään huomiota.
Yleisten talli- ja laidunolosuhteiden tulee aina
olla hyvät.
2. Turvallisuus
Pyrimme siihen, että tallilla sekä ihmisillä
että hevosilla on turvallinen tunne. Maneesin ja
ratsastuskenttien pohjien tulee olla hyvässä
kunnossa. Tallin paloturvallisuuteen
kiinnitetään erityistä huomiota ja kulkureitit
pidetään avoimina. Ratsailla kaikkien tulee
käyttää kypärää ja turvaliivin käyttö
etenkin estetunnilla on suositeltavaa, hevosen
varusteiden tulee olla ehjät ja sopivat.
Ratsastuskouluhevosten koulutustasoon ja
sopivuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.
Maastoratsastuksessa noudatetaan
liikennesääntöjä ja yleistä varovaisuutta,
lisäksi ratsastajilla tulee olla huomioliivit.
3. Monipuolisuus
Seuramme tarjoaa monipuolista ja tasoista
ratsastusurheilua. Tarjolla on koulu- ja
esteratsastusta sekä kilpailutoimintaa.
Ratsastustunteja järjestetään eri tasoisina,
lisäksi on lasten talutustunteja,
yksityisvalmennusta ja erityiskursseja.
Ratsastuksen lisäksi on mahdollisuus osallistua
hevosten hoitoon.
4. Reilu yhteispeli
Toimintamme on avointa ja kaikki osapuolet
huomioivaa. Tiedotamme ajoissa muutoksista ja
tulevista tapahtumista. Kannustamme ja autamme
toisiamme ja olemme ystävällisiä kaikille.
Osallistumme kykyjemme mukaan talkootoimintaan.
5. Osana yhteisöä
Talli on ilo niskalampelaisille. Pidämme
tallipihan siistinä ja korjaamme hevosten
jätökset katualueilta. Muistamme tervehtiä
ohikulkijoita hevosten kanssa maastoillessa.
Tallimme on avoinna vierailijoille tallin
aukioloaikoina.
|